Miljöö

Poliiseja lähdössä hälytysajoon poliisilaitoksen edustalta, Sofiankatu 3. Vuosi n. 1926. Helsingin kaupunginmuseo / Hugo Sundström

Poliiseja lähdössä hälytysajoon poliisilaitoksen edustalta, Sofiankatu 3. Vuosi n. 1926.
Helsingin kaupunginmuseo / Hugo Sundström

Näkymä Hakasalmenkadulle, nyk. Keskuskadulle.
Helsingin kaupunginmuseo

Helsinki 1920-luvulla

Helsinki oli 1920-luvulla pienempi kuin nykyään: monet nykyiset esikaupunkialueet olivat maalaiskuntaa. Helsingin asukasluku oli kuitenkin voimakkaasti kasvussa: kaupunkiin muutettiin töiden perässä. Niitä tarjosivat esim. satamat, rakennukset ja kauppa. 1920-luvun kuluessa Helsingin väkiluku kohosikin reilusta 150 000:sta reiluun 200 000:een.

Kaupungissa oli liian vähän asuntoja kaikille. Iso perhe pienessä hellahuoneessa ei ollut harvinaisuus. Jos perheellä oli ylimääräinen huone, se annettiin vuokralle lisätuloja varten. Joihinkin asuntoihin tuli vesi, ja sähkö oli jo yleistynyt, mutta käymälät olivat yleensä pihan perällä tai kellarissa, joskus yhdellä kerroksella saattoi olla oma sisävessa. Kaupunkiin muuttava asettui yleensä aluksi sukulaisten tai tuttujen luokse asumaan. Halvempien ja parempien asuntojen perässä muutettiin tiuhaan.

Kaupungissa oli paljon elokuvateattereita ja tanssikahviloita. Nämä olivatkin pääasiallista hupia. Elokuvat olivat vielä mykkiä ja musiikista vastasi orkesteri. Aikakauden musiikissa näkyi vaikutteita sekä venäläisistä balladeista, suomalaisesta pelimannimusiikista että eurooppalaisesta jazzista. 1920-luvulle leimallinen tanssityyli oli charleston.

Autoja oli melko vähän, ja niiden seassa kulki yhä vossikoita. Pääasiallinen tapa liikkua oli kävellä, ajaa polkupyörällä tai matkustaa raitiovaunulla. Raitiovaunulinjoja oli useita ja ne mukailivat nykyistä ratikkaverkkoa.

Asemaravintolan tunnelmaa. Helsingin kaupunginmuseo.

Asemaravintolan tunnelmaa.
Helsingin kaupunginmuseo.

Helsingissä 1920-luvulla purettiin ja rakennettiin paljon. Kivijalkaisia puutaloja pantiin matalaksi ja niiden tilalle rakennettiin kivisiä kerrostaloja. Uusien seassa oli – ja on yhä – 1800-luvulla rakennettuja arvotaloja. Monin paikoin esim. Punavuoressa, Kalliossa ja muilla kurjemmilla alueilla oli vielä paljon puisia rakennuksia. Joitakin suurimpia maiseman muutoksia kannattaa pelissäkin ottaa huomioon. Hakaniemessä oli jo kauppahalli ja Arenan talo, mutta Ympyrätalon paikalla oli kivitaloja ja Kallion virastotalon paikalla kallioita, joilla juopoteltiin ja pelattiin korttia. Nykyisen hotelli Hiltonin paikalla Pitkänsillan kupeessa oli tehtailija Stenbäckin valkoinen tornihuvila. Kaisaniemen puiston betonialtaan tilalla oli luonnonlampi joutsenineen. Kaisaniemessä Metsätalon paikalla oli ränsistyneitä puutaloja. Rautatientorin ympäristö oli melko samanlainen, joskaan sillä ei ollut busseja vaan kauppakojuja. Nykyisen Makkaratalon kohdalla oli puinen ns. Skohan talo, ja Keskuskatua oli vasta muutama vuosi sitten jatkettu: aikaisemmin se oli ulottunut Hakasalmenkatuna vain Aleksanterinkadulle saakka. Stockmannin tavarataloa oli tässä yhteydessä alettu uudistaa. Uusi, nykyinen Stockmannin tavaratalo, eurooppalaisten esikuviensa mukaan suunniteltu, valmistuisi paikalleen vuonna 1930. Kauppatori oli paljolti samanlainen kuin nykyään, mutta sen reunalla ei seissyt valkoinen Stora Enson pääkonttori vaan upea punatiilinen palatsi, jonka rakennutti itselleen pankinjohtaja Alfred Norrmén.

Kieltolaki ja salakuljetus

 Vuonna 1919 voimaan astunut alkoholin kieltolaki teki laittomaksi kaiken yli 2-prosenttisen alkoholin esillepanon, tuonnin, myynnin, kuljetuksen ja valmistuksen muihin kuin lääketieteellisiin tarkoituksiin. Kieltolaki aiheutti Suomen mittakaavassa ennennäkemättömän laajan salakuljetusbisneksen. Vuonna 1923 takavarikoitiin 500 000 litraa alkoholia, ja vuonna 1930 määrä oli jo miljoona litraa – voi vain kuvitella, millaiset määrät viinaa jäi takavarikoimatta. 1920-luvun lopussa salakuljetus oli jo organisoitua toimintaa, jossa pirtukuninkailla oli palveluksessaan trokareita ja kantajia sekä toimivaa välineistöä, esim. veneitä ja autoja, usein enemmän ja parempia kuin salakuljettajia jahtaavilla poliiseilla tai tullilla.

Takavarikoitua salakuljetuspirtua Pohjoissatamassa, v. 1927. Helsingin kaupunginmuseo / A. Lönnberg

Kieltolaki ei estänyt alkoholin saantia, mutta lisäsi kyllä sen käytön varjopuolia. Käytetty alkoholi oli entistä vahvempaa. Kieltolakirikokset (esim. juovuksissa oleminen ja alkoholin hallussapito) lisääntyivät, samoin humalassa tehdyt väkivaltarikokset. Esim. kesällä 1927 poliisi käsitteli n. 900 kieltolakirikosta viikossa. Ravintoloissa tarjoiltiin alkoholia jos sitä osasi pyytää oikein: esim. kahviplörö tai kova tee sisälsivät paitsi mainittua juomaa myös pirtua. Usein ravintolatarkastajista varoitettiin etukäteen, jotta ravintoloitsija ehti vaihtaa laseihin prosentitonta juotavaa. Kaikki tiesivät, mistä ja keneltä pirtua saattoi ostaa.

Suomeen tuleva alkoholi oli usein virolaista tai tuli Viron kautta Saksasta. Hienompiakin laatuja tuotiin, kuten konjakkia, viinejä tai shampanjaa. Viinalastissa olevat laivat saattoivat jäädä Suomen aluevesirajan ulkopuolelle odottamaan ostajia, jotka saapuivat veneillään paikalle. Pimeät olosuhteet merillä, saaristosta puhumattakaan, olivat usein vaarallisia, ainakin kaikille muille kuin alueen hyvin tunteville saaristolaissalakuljettajille. He saivat puuhistaan kuitenkin mukavasti lisätuloja: saariston köyhiin mökkeihin alkoi ilmestyä esim. hohtelevia peltikattoja. Järjestäytyneiden pirtuliigojen päälliköt sijoittivat voittonsa usein esim. kiinteistöihin.

Salakuljetus saattoi vaikuttaa jännittävältä seikkailulta esim. Algot Niskan värikkäiden tarinoiden tapaan. Useammin se oli kuitenkin vaivalloista ja vaarallista, paitsi meriolosuhteiden myös mahdollisten ammuskeluiden vuoksi. Kun lasti jäi kiinni, se menetettiin valtiolle. Suomen oloissa ei salakuljetuksen ympärille kuitenkaan syntynyt samantyyppistä järjestäytynyttä rikollisuutta kuin esim. Amerikassa. Pelissäkään salakuljetus ei siis ole gangsterimeininkiä.

Lisätietoa kieltolaista tällä sivulla.

Kahtia jakautunut kansa

Suomen itsenäistymisen jälkimainingeissa syttynyt sisällissota päättyi toukokuussa 1918 siihen, kun valkoinen Suomi sai voiton saksalaisten tuella. Sota jakoi kansan vahvasti kahtia punaisiin ja valkoisiin. Puolueettomaksi jättäytyminen oli melko mahdotonta. Kukistetut punaiset vietiin vankileireille, joilla olot olivat paikoitellen karmaisevat. Kuuluisimpia ja pahamaineisimpia paikkoja olivat Suomenlinna Helsingin edustalla ja Hennala Lahdessa. Vankeja kuoli tauteihin ja aliravitsemukseen: maassa vallitsi ruokapula. Ne vangit, jotka selvisivät hengissä leireiltä eivätkä saaneet kuolemantuomiota vapautettiin usein huonossa kunnossa. He olivat menettäneet myös kansalaisoikeutensa, esim. äänioikeuden ja oikeuden toimia todistajana. Sodan ja punaisten kohtelun aiheuttamat traumat elivät 20-luvulla vahvoina.

Kommunismi ei kukistunut valkoisten voittoon, vaan siirtyi maan alle. Suomen kommunistinen puolue oli kielletty, mutta sen johto lymyili Moskovassa ja yritti sieltä käsin ohjailla toimintaa. Suomessa ns. korvaajana toimi Suomen sosialistinen työväenpuolue, joka yritti yhteistyötä mm. sosialidemokraattien kanssa. Etsivä keskuspoliisi, Suojelupoliisin edeltäjä, valvoi tiukasti kommunistista toimintaa, ja pidätykset ja vakoilu olivat tavallisia. Kuka tahansa saattoi ilmiantaa naapurinsa tai tuttavansa. Oikeistolainen ääriliikehdintä tuotti mm. Lapuan liikkeen 20-luvun viimeisinä vuosina.

Pitkäsilta Kaisaniemestä Hakaniemeen toimi symbolina kansan kahtiajakautumiselle. Yläluokkaisemmat ihmiset eivät välttämättä uskaltautuneet Kallion kaduille, eikä keskikaupungin hienostokortteleissa nähty resuisia työläisiä. Työväellä oli omat teatterinsa, urheiluseuransa, huvittelupaikkansa ja sanomalehtensä.

Kahtiajakautuminen näkyi myös itsenäistymisen jälkeen käydyissä kielikiistoissa, joissa yritettiin määrittää suomen ja ruotsin kielen asemaa toisiinsa nähden.

Sukupuoliroolit

Pelin merkittävin anakronismi ovat sukupuoliroolit. Pelaajalla ja hahmolla on sukupuolestaan riippumatta mahdollisuus kaikenlaiseen toimintaan, kaikenlaisiin suhteisiin ja kaikenlaisiin rooleihin. Tämä poikkeavuus ulottuu myös osaksi pelin sisäistä maailmaa. Siinä ketään ei arvoteta sukupuolensa mukaan, eikä sukupuolta myöskään voi käyttää esim. perusteena jostakin toiminnasta ulkopuolelle sulkemisessa. Tavoitteena ei ole kuitenkaan kääntää sukupuolirooleja tai asettaa pelaajaa sellaiseen hahmoon, jota hän ei koe omakseen. Hahmot voivat olla pelaajien toiveista riippuen rooleiltaan hyvinkin perinteisiä. Toisaalta pirtukuningatar tai maksullinen mies ei herätä ihmetystä pelin sisäisessä todellisuudessa – ei ainakaan sukupuolensa vuoksi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s